Identiteettipolitiikka on oikein käytettynä arvokas demokratian työkalu

Ylen Politiikkaradiossa oli hiljattain vieraana Jarkko Tontti, joka on kirjoittanut kirjan Tarkoituksista ja keinoista. Kirjassa käsitellään identiteettipolitiikkaa ja sen vaikutusta liberaaliin demokratiaan. Tontti on entinen Vihreiden puolueaktiivi ja aiemmin jyrkästi kritisoinut puolueen poliitikkojen itsekkäitä motiiveja olla mukana politiikassa. Nyt mukaan tuli identiteettipolitiikan kritisointi, jonka kirjailija liitti leimallisesti politiikan molempiin ääripäihin.

Identiteettipolitiikaksi määritellään sellaisen poliittisen ryhmän olemassaolo, jossa määräävä tekijä on esimerkiksi etnisyys, seksuaalisuus, sukupuoli tai muu henkilökohtainen ominaisuus. Identiteettipolitiikassa ongelmallista on hänen mukaansa erityisesti se, että poliitikko kuuluu tiettyyn viiteryhmään ja vie ryhmän asioita eteenpäin henkilökohtaisista näkökulmistaan kertoen. Viittaan tässä tekstissä identiteettipolitiikkaan erityisesti tästä näkökulmasta. Yleensä identiteettipolitiikan käsitteeseen on liitetty vain sosiaalinen ja ympäristöön, esimerkiksi ruokavalioon liittyvä näkökulma, mutta taloudellinen viiteryhmä on rajattu käsitteen ulkopuolelle. Esimerkiksi Alexander Stubb on mielestäni kuitenkin poliitikko, jonka viiteryhmänä ovat hyvätuloiset pääomasijoittajat sekä työelämän uraohjukset ja jonka oma persoona ja henkilö toimivat esimerkkinä hänen tekemälleen politiikalle. Henkilökohtainen taloudellinen asema voi siis nähdäkseni olla vahva osa ihmisen identiteettiä, mutta jätetään se tällä kertaa tarkastelun ulkopuolelle.

Tontti kritisoi Ylen ohjelmassa sitä, että poliittisessa julkisessa keskustelussa asiakeskustelu jää vähemmälle ja poliittisten laitojen riittely erilaisten ihmisryhmien oikeuksista saa liikaa tilaa. Tontti rinnasti vasemmiston ja oikeiston käyttämän identiteettipoliittisen retoriikan saman sateenvarjon alle. Tontin mukaan ihmiset ovat jo tasa-arvoisia, eikä tällaista retoriikkaa tarvittaisi jakamaan kansaa. Yksi tärkeä kysymys jäi kuitenkin kysymättä: mitä tällaisella identiteettiin liittyvällä keskustelulla halutaan saada aikaan?

Äärioikeisto haluaa rajata oikeanlaisen kansalaisuuden ja identiteetin ahtaammalle, kun taas vasemmalla halutaan antaa kaikille ihmisille mahdollisuus elää yhteiskunnassa ilman rajoittavia ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Ensimmäisessä riittää se, että mukautuu oikeiston normeihin, kun taas jälkimmäisessä jokainen lukija joutuu tekemään reflektiivistä ajatustyötä omista käyttäytymismalleistaan. Kun ihminen kertoo omista kokemuksistaan ja omista syrjäytetyksi tulemisen kokemuksistaan, hänen tavoitteenaan on tulla kuulluksi ja paremmin kohdelluksi. Ehkä kohdatessaan tämän viestin lukija ei halua olla enää se, joka käyttäytyy tiedostamattaan erilaisia ihmisryhmiä kohtaan ennakkoluuloisesti ja stereotypioiden mukaan.

Jäin pohtimaan, kenen yhteiskunnassamme tulee olla aikuisten asennekasvattajia siinä, mitä tulee identiteettiin. Mielipiteet ja asenteet muuttuvat jatkuvasti ja ympäröivällä keskustelukulttuurilla on ajatuksiimme suuri vaikutus. Vasemmistolaisten identiteettipoliitikkojen tapa jakaa somessa omia kokemuksiaan identiteetistä johtaa usein siihen, että somekommentoijat eivät pysty katsomaan omaa käyttäytymistään kriittisesti, vaan öyhötyksen liekki leimahtaa nopeasti näppäimistölle. Ehkä juuri siksi media nappaa nopeasti kiinni vastakkaisten mielipiteiden yhteenottoihin, generoi ne klikkiotsikoiksi ja muuttaa politiikan itselleen tulonlähteeksi. Tutkiva journalismi politiikasta ei valitettavasti sytytä suuren yleisön tunnereaktioita, jollei juttu ole sensaatiomainen ja henkilöitynyt.

Tontti väitti haastattelussa myös, että asioita voidaan edistää neutraalilla asiapitoisella keskustelukulttuurilla poliittisesti, vaikka kyseessä olisi identiteettiin liittyvä asia. Translaki on valitettavan ajankohtainen esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun identiteettiin liittyvää politiikkaa yritetään viedä eteenpäin vain asiakeskeisesti. Koska teemaan kytkeytyminen pelottaa tai tuntuu vieraalta, eivät puolueet, jotka eivät keskity sukupuolipolitiikkaan, kykene ajamaan sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten asiaa. Syvä radiohiljaisuus kertoi, että translain etenemiseen tarvittiin painostusta kansalta, erityisesti viiteryhmään kuuluvien joukosta. Syrjäytettyjen ääntä ei tule hiljentää vaan ottaa asiasisältö poliittiseen keskusteluun mukaan. Kyllä tähän maahan ääntä mahtuu.