Yrityskenttä kaipaa täsmäpäätöksiä

Kun työntekijöistä puhutaan julkisuudessa, huomataan asettaa johtajat bonuksineen ja duunarit peruspalkkoineen eri kategoriaan. Yrittäjiin viitataan kuitenkin yhtenä ryhmänä, vaikka eroja yritysten välillä on vähintään yhtä paljon kuin palkansaajien välillä. Yrityksiin liittyvässä päätöksenteossa tulee ymmärtää ero sijoittajan ja yrittäjän sekä erikokoisten yritysten tarpeiden välillä.

Yksinyrittäjyys on Suomessa suuri ilmiö. Meillä 182 000 yksinyrittäjää, mikä vastaa yli puolta kaikista yrityksistä. Suurin osa yksinyrittäjistä tienaa alle 2000 euroa kuukaudessa. Heitä listaamattomien yritysten osinkoverohuojennus ei hyödytä, kuten suurempien ja pääomaltaan korkeampien yritysten yrittäjille. Perustulo taasen voisi monelle kausiyrittäjälle tai kulttuurialan ihmiselle taata säällisen toimeentuloin silloin, kun oma yritys ei elätä. Isommissa yrityksissä perustulon merkitys on volyymien vuoksi pienempi.

Pienille yrityksille on myös merkitystä sillä, miten valtio puuttuu työn naamiointiin yrittäjyydeksi. Esimerkiksi rakennusalalla ja kuljetusalalla työnantaja välttyy maksamasta esimerkiksi työterveyttä ja palkan sivukuluja naamioidessaan palkkatyön yrittäjyydeksi. Olen nostanut aktiivisesti esiin myös kauneudenhoitoalaa: jos yleensä ulkomaalaistaustainen vuokratuoliyrittäjä tekee rakennekynnet 40:lla eurolla, saako hän usean tunnin työstä riittävää korvausta? On myös työntekijöiden etu, että yrittäjien hinnat seuraavat inflaation perässä, jotta työn naamioimisella ei päästä polkemaan duunariammattien palkkatasoa. Ammattiyhdistysten ja yksinyrittäjien tulisikin yhdessä vaatia lisää valvontaa ja mahdollisuuksia puuttua näennäisyrittäjien hyväksikäyttöön.

Keskisuurten ja suurten yritysten merkitys suomalaiselle ilmastotyölle on merkittävä. Ilmastokysymys ei saa kuitenkaan olla ainoa kriteeri, jonka perusteella valtio tukee yritystä. Tarvitsemme vasemmistolaista yrityspolitiikkaa, jossa sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät kysymykset ratkaistaan yrityksissä samanaikaisesti. Esimerkiksi energiayhtiö, jonka hankintaketjuissa hyödynnetään alkuperäiskansojen riistoa tai jossa työntekijöiden työolot ovat huonot, ei voida pitää aidosti yhteiskunnallisena yrityksenä. Verotuksella voimme ohjata myös hankinta- ja työnantajapolitiikkaa, jos tahtoa siihen löytyy.

Terveisin,

Katja Ylisiurua